15.04.2008
Pitkästä aikaa parit ruokajutut. Taannoin tehtii taattua savo-soul foodia eli paistetut muikut ja perunamuussi. kermaviili-sinappi-tillikastike päälle.
Tänään taasen tehtiin tofu- pinaatti- kesäkurpitsa- sipuli- parsakaali- pastaa, joka oli fantastista viikonlopulta jääneen dipin kanssa. Se saattoi olla jopa vegaaninen ruoka, jos pastassa ei ollut munaa.
Read more here…
24.02.2008
Oltiin eilen kavereilla syömässä mustekaloja eli pulpoja. Lisäksi tarjolla oli muita mukavan arkisia, mutta itselle sopivan ei-arkisia lajikkeita kuten perunatortillaa, galicialaista piirakkaa ja jälkkäriksi flania. Varsin yksinkertaisia ja raaka-aineita kunnioittavia reiluja ruokia kaikki. Välissä tietysti surkeaa tanssia (minun toimesta) ja sitten lisää ruokaa ja juomaa.
Kaikki tämä oli mahdollistettu ankaran saunomisen ja uima-altaan tehokäytön myötä. [...]
Read more here…
9.02.2008
Pesin tuossa taas viikon ravat ja Kaisaniemenpuiston hiekat pyöristä ja Pissiksestä paljastui paljon kivenhakkaamia. Ostaessani pyörä oli primaas jamaas yhtä selkeää naarmua lukuun ottamatta, mutta nyt putket on kauttaaltaan pieniä jälkiä täynnä. Etupäässä viistoputken pohja ja pystyputken takapuoli on ottaneet eniten osumaa, mutta myös haarukat on saaneet osansa.
Tottahan toki tämä kuuluu kosteaan keliin, että sora [...]
Read more here…
3.02.2008
Tein tänään eilisen “Mitä tänään syötäisiin” -ohjelman reseptin mukaisen Mango-omenabroiskiun riisipedillä ja reseptit.comin vehnäsämpylät.
No, pienten modausten jälkeen vallan kelvot ohjeet. Suolapähkinöitä kanoille ja curryä inkiväärin sijaan, kun sitä ei hyllyssä ollutkaan. 50min/200C päälle vielä Gilppareiden verran 250C kanat pari kertaa kääntäen. Ekalla yrityksellä oltiin vielä raakoja.
Read more here…
20.01.2008
Eilen kokkasin neljälle varsin kokeellisen menun. Tai ainakin itse olin ensimmäistä kertaa kyseisten yhdistelmin kanssa tekemisissä. Alkupalaksi oli klassiset mateen ja hauen mädit paahtoleivällä, smetanalla ja punasipulisilpulla.
Päämättö oli tuo otsikonmukainen brie-kuorrutteinen lohi-paprika-pinaattilasagne. Juustokastikkeeseen hakkasin puoli laatikollista pinaattia ja punainen soosi sisälsi n.500g lohta nopeasti paistettuna silppuna sekoitettuna tuorejuustoon ja desiin kermaa. Mukaan vielä iso paprika [...]
Read more here…