Yksivaihde.net

Laitettiin viime viikolla työkaverin kanssa pyöräsaitti julki. Yksivaihde.net keskittyy sinkuloihin ja fikseihin, niiten rakentamiseen, ajamiseen ja muuhun oheistoimintaan. Saitti on ottanut hyvin tuulta alleen ja keskustelu käy foorumissa mukavan vilkkaana. Vielä pitää saada täsmennettyä blogi-puolen ja foorumin roolijako juttujen suhteen. Varmaan siirrän jonkin verran fillarijuttujani suoraan tuonne, mutta en aio lopettaa henkilökohtaisen fillaripajablogini kirjoittamista.
Hyvästä alusta kertoo myös se, että heti ekana päivänä rekisteröitynyt käyttäjä, eikä siis kumpikaan perustajista, kutsui jengin koolle ajelemaan yhdessä ja huomenna (TÄNÄÄN!) keskiviikkona alkaa Yksivaihteen Fiksikeskarit. Eli kiinteävälityksellisillä kikkaillaan ja reenaillaan temppuja. Paikkana stadionin parkkipaikka ja aika 18:00.
Vähän äidinkielellisiä haasteita on aiheuttanut tuo yksivaihteen taivuttaminen, mutta tällaiseen käyttöön olen päätynyt.

Leave a Reply